Now Hear This!

Rakkaudesta hyvään ääneen

Kalifornialainen NHT Audio on opittu tuntemaan innovatiivisena kaiutinvalmistaja, jolle ”tavallista on epätavallisuus” – näin yhtiö itse luonnehtii itseään. NHT on perustettu vuonna 1987 ja se on ehtinyt suhteellisen lyhyestä historiastaan huolimatta tuoda kaiutinmaailmaan lukuisia valtavirran myöhemmin kopioimia innovaatioita. Näistä olkoon esimerkkeinä vaikkapa lattiakaiuttimien tornikoteloiden sivulle puhkuva woofer-elementti  sekä DSP:llä toteutettu jakosuodin – tämäkin esiteltiin jo 2000-luvun taitteessa legendaarisessa NHT Xd:ssä.

Aikana, jolloin hyvin monet perinteiset kaiutinbrändit ovat päätyneet isojen yhtiöiden omistukseen, NHT on säilyttänyt sielunsa ja pysynyt itsenäisenä. Pienen ja ketterän yrityksen omistajat työskentelevät siellä itsekin, tiiminään iskujoukko asialle omistautuneita huippuammattilaisia. Suurin osa NHT:n väestä on itsekin muusikoita, joten vanha klisee “rakkaudesta lajiin” on NHT:n tapauksessa erittäin osuva.

NHT:n innovatiivisuus ja tuotteiden laatu on myös huomattu. Musiikin ja kotiteatterin ystävät ovat rapakon takana ottaneet merkin omakseen – siitä todisteena (pitkä) takanreunallinen erilaisia arvostettuja alan palkintoja ja menestystä arvosteluissa.

Pienen ja rajallisilla resursseilla operoivan merkin suosiota ei ole koskaan edes yritetty edistää massiivisella markkinoinnilla, vaan NHT:n ilosanoma on pikemminkin edennyt käyttäjältä käyttäjälle. NHT:n omistajien merkkiuskollisuus on vertaansa vailla ja se tekee sekä valmistajan Beniciassa että meidät täällä Suomessa äärimmäisen iloisiksi ja ylpeiksi. Vanha ystävämme Chris pukee NHT:n filosofian sanoiksi:

“NHT, since its inception, has held to the belief that what makes a speaker high-end is real, but what makes it expensive is not. No matter what model is right for you, be assured it was designed with one goal… to recreate in your home the performance the artist intended, without editorializing. After all, it is the music that matters.”

Chris Byrne; pitkäaikainen toimitusjohtaja ja toinen NHT:n perustajista

NHT testeissä

Kysy tai kommentoi rohkeasti!

Tietosuojaselosteemme

Pin It on Pinterest

Jaa somessa: